Korean tiukassa ja vaativassa kulttuurissa kasvaneena murehdin edelleen jonkin verran muiden mielipiteistä, ja pohdin, miten voisin olla vielä "riittävämpi" tai "täydellisempi". Olen kuitenkin alkanut haastamaan tätä ajatustapaa ja oppinut arvostamaan enemmän itseäni ja suorituksiani. Koreassa on ylipäätään jotenkin tosi vaikeaa olla ylpeä itsestään. Vaikka siellä kehutaankin toisia paljon, ei kukaan ota kehuja tosissaan, vaan mieluummin vertailee omia heikkouksiaan muihin. En itse kerennyt kokea työelämää Koreassa, mutta ystävieni kokemusten ja kertomusten perusteella tämä näkyy etenkin työnhaussa. Mielestäni on hyvin ristiriitaista, että työnhaussa itsevarmuutta pidetään tärkeänä valttina, mutta hakuprosessit ja työkulttuuri painostavat työnhakijoita ja -tekijöitä kyseenalaistamaan itseään ja omia taitojaan. Oli myös hirveää kuulla, että monet nuoret itkevät kirjoittaessaan hakemuskirjeitä yrityksille, sillä he kokevat itsensä liian kokemattomiksi, tarpeettomiksi ja toivottomiksi.

Mitä arvostan todella paljon Suomessa on se, että saan olla ylpeästi oma itseni. Minun ei tarvitse olla olympiavoittaja tai arvostetun perheen lapsi, jotta saisin töitä tai uskaltaisin tehdä jotain. Uskon, että jokaisella on oma reittinsä, ja tapa jatkaa elämässään eteenpäin. Jokainen elämä on ainutlaatuinen ja etenee omaa tahtiaan. Sainkin heti sen vaikutelman Suomesta, että täällä ei panosteta ihmistä noudattamaan ”lukio-yliopisto-työ-häät-lapsi”-kaavaa, vaan arvostetaan ja kunnioitetaan yksilön valintoja. Koreassa sen sijaan kilpailu on älyttömän kovaa ja nuorten työllistymistilanne on erittäin huolestuttava. Töiden saanti ja työelämä menevät selkeästi kaiken muun edelle. Vielä muutama vuosi sitten 20–30-vuotiaita kutsuttiin töiden vuoksi 3 asiasta luopuneeksi ikäluokaksi – parisuhde, avioliitto ja lasten hankinta. Nykyään heitä kutsutaan jo 7 asiasta luopuneeksi, joista uusia ovat asunnon hankinta, ihmissuhteet, unelmat ja toivo. Mielestäni on aivan hirveää, että tällainen termi on tullut luoduksi, mutta vielä hirveämpää on se, että se kuvaa hyvin todellisuutta ja nykytilannetta. Jos töiden lisäksi ei jää mitään jäljelle, niin miksi edes tehdä töitä? Mikä olisi tällöin elämän tarkoitus?

Suomessa muutetaan myös tosi nuorena pois kotoa ja itsenäistytään, jolloin ollaan oikeasti omillaan ja otetaan vastuu omasta elämästä. Koreassa on tyypillistä, että lapsi elää vanhempiensa luona aina naimisiinmenoon asti. Moni ei kuitenkaan muuta koskaan kotoa pois, ei edes naimisiinmenon myötäkään, vaan puoliso muuttaa toisen puolison perheen luo (yleensä nainen muuttaa miehen ja hänen vanhempiensa luo). Koreassa on hyvin vahvasti läsnä ajattelutapa, että mitä ikinä teemme, teemme sen tuodaksemme iloa ja ylpeyttä vanhemmillemme. Tämä ajattelutapa perustuu itse asiassa kungfutselaisuuteen ja sen kulttuuriin. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi kympin saaminen kokeesta, huippuyliopistoon pääseminen, hyväpalkkaisen työn saavuttaminen jne. Ajatellaan, että koska vanhemmat haluavat vain parasta lapsilleen, tulee myös lasten kunnioittaa heitä ja arvostaa heidän rakkauttaan. Tästä johtuen todella monet nuoret elävät vanhempiensa haluamaa elämää itse haluamansa sijaan. Koreassa on tyypillistä, että vanhemmilla on suuri rooli lastensa ammatin ja puolison valinnassa. Jos haluat olla taiteilija, mutta vanhemmat haluavat, että sinusta tulee lääkäri, niin sinusta tulee lääkäri. Vaikka olisitkin 30-vuotias aikuinen, et välttämättä voi tehdä omia valintojasi ottamatta vanhempiesi mielipiteitä huomioon.

Isäni on aina sanonut minulle, ettei hän halua muuttaa tulevaisuuttani tai tehdä valintoja puolestani. Hän tulee onnelliseksi, kun minä olen onnellinen. Jokainen on oman onnensa seppä, eikä kukaan voi elää sinun puolestasi sinun elämää, joten siksi sen pitää olla juuri sinulle tarkoitettu. Mielestäni tekemiselle tai elämälle yleensä ei ole niinkään hyvä lähtökohta hakea vanhempien ylpeyttä tai muiden hyväksyntää. Olen kiitollinen, että olen täällä missä olen, ja saan keskittyä täysin itseeni ja omaan elämääni. Haluan myös muistuttaa sinua, että sinä olet oman elämäsi sankari, eikä kukaan muu. Elämä on lyhyt – ja Suomen kesä vielä lyhyempi – joten nautitaan vielä kun voidaan. Hyvää loppukesää!