kesäkuu 12, 2019

Muutimme Helsinkiin

Täällä on ollut hiljaista jo reilun parin viikon ajan. Sori jos olet kaivannut uutta postausta – niin minäkin olen kaivannut kovasti bloggaamista! Syy hiljaiselolle oli muutto Oulusta Helsinkiin, ja olen niin onnellinen, että se on vihdoin ohi.

Minulla on viha-rakkaussuhde muuton kanssa, mutta enimmäkseen vihaan sitä. Se on sekä fyysisesti että psyykkisesti raskasta ja stressaan siitä aivan liikaa joka kerta. Vihasuhde alkoi jo Koreassa, sillä olen ihan pikkulapsesta asti muuttanut todella usein. Jouduin vaihtamaan koulua useita kertoja, ja ystävien hyvästeleminen oli vaikeaa, mutta onneksi hyvät ystävät säilyivät tästä huolimatta. Koreassa on hyvin tyypillistä ulkoistaa kaikki muuttoon liittyvät asiat (pakkaus, tavaroiden kuljetus ja kantaminen, vanhan ja uuden kodin siivous, tavaroiden purku ja järjestely) muuttofirmalle, joten muutto siellä ei sinänsä ollut fyysisesti rankkaa. Mikä oli raskasta mulle oli se, että jostain syystä aina muuton yhteydessä tai sen jälkeen syntyi iso perheriita. Uskon, että pienenä koetut huonot muistot muutoista ovat jääneet taustalle mieleen ihan tähän päivään asti, ja siksi mun on vaikeaa suhtautua muuttoon täysin positiivisesti.

27

Suomessa muutto kuitenkin merkitsee mulle jotain positiivista ja jännittävää. Koreasta Suomeen muutto käänsi mun elämäni ja pääsin toteuttamaan unelmiani ja suunnitelmiani. Olenkin nyt pari kertaa muuttanut koulupaikan vuoksi paikkakunnalta toiseen. Viimeisin muutto ei tullut meille niinkään yllätyksenä, sillä tiesimme jo maaliskuussa, että muutto on edessä kesällä – ainoastaan tarkka ajankohta oli epäselvä. Aloimme tutustua hyvissä ajoin pääkaupunkiseudun asuntotarjontaan, ja pian totesimme, kuinka vaikeaa on löytää hyvä vuokra-asunto Helsingistä. Alun perin suunnitelmissa oli muuttaa heinäkuun alussa, mutta todella hyvän asunnon löydettyämme päätimme tarttua siihen, ja muutto tapahtuikin jo kuukautta aikaisemmin nyt kesäkuussa. Vaikka aloitimme muuttovalmistelut hyvissä ajoin, viimeiset pari viikkoa olivat todella hektisiä. Päivät meni töissä, ja illat ja viikonloput eri muuttoaskareiden parissa. Oulu-Helsinki-ajomatka oli pitkä, eikä siivoamattomaan uuteen kotiin saapuminen oloa ainakaan helpottanut. Loppusiivousta ei siis oltu hoidettu, ja vaikutti siltä, ettei oltu myöskään edes yritetty.

29

Halusimme asettautua mahdollisimman pian uuteen kotiin, joten viimeiset 3 päivää olemme tämän eteen touhunneet aamusta iltaan. Päivät tein etätöitä ja illat tein kotitöitä – raskastahan se oli, mutta ainakin koti on nyt puhdas ja tavarat paikoillaan! Tänään pääsimme lähtemään ensimmäistä kertaa oikeasti uuden kodin ulkopuolelle, ja olihan se ihanaa! Helsinki vaikuttaa kivalta ja kauniilta, ja odotan innolla, että pääsen tutustumaan lisää uusiin paikkoihin! Aion nyt nauttia kesästä ja elämästä. Muutto on ohi ja sain elämäni takaisin!

Miten suhtaudut muuttoon? Oletko kaltaiseni muuttostressaaja vai intohimoinen muuttaja?

Kauneusihanteet Koreassa – osa 2: standardi ja plastiikkakirurgia

© 2019 Hyeri Cho & Joona Väänänen